tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ensimmäinen koirakoulupäivä

Aamupäivä meni ihan normaalisti kotona. Käytiin vähän harjoittelemassa autossa olemista. Veeti istui hienosti sylissä, eikä kuolannut. Ajattelin jo, että hyvin menee ja matkapahoinvointi voidaan unohtaa kun vaan pääsee syliin.

No ei se ihan niin mennyt....

Veeti oli ajon alussa sylissä ja kaikki hyvin. Kehotin Esikkoa laittamaan koiran jalkatilaan, se oli taas virhe :( Meni vähän aikaa ja kuola alkoi valua. Tyttö otti Veetin syliinsä ja jossain vaiheessa se sitten oksensikin pari kertaa.

Perillä käveltiin ja rauhoiteltiin, jotta koulutushetki voisi sujua mahdollisimman hyvin. Periaatteessa koulutus menikin ihan mukavasti. Veeti piti aikamoisen räksytyksen aluksi, muiden koirien ollessa hiljaa. Vähän nolotti :P Muutenkin koiruli keskittyi kaikkiin muihin enemmän kuin siihen mitä meidän piti tehdä :o

Tänään harjoiteltiin lähellä oloa ja luopumista. Kotiläksyksi saatiin lisäksi katsekontaktin harjoittelua. Ensi kerralla muistettava ottaa ne parhaat herkut mukaan ja lelu.

Pennut pääsivät vapaana leikkimään keskenään. Aluksi Veeti oli ihmeissään, mutta johan siellä sitten jo viiletettiinkin ja muristiinkin hurjana. Ensi kerralla kuulemma meno on jo villimpää.

Poistuttaessa Veeti alkoi kuolata jo heti autolle päästyä. Lähdettiin siis vielä kävelylle ja palattin myöhemmin. Silloin paikalla olikin ihana valkoinen koira, joka oli ollut vähän liian isojen ryhmässä. Veetin kanssa siinä sitten aikansa pelmusivat ja pääsivät jo ihan haisteluetäisyydellekin ja molemmille jäi tapaamisesta hyvä mieli :) Siitä sitten vain autoon ja menoksi. No kuola alkoi valua hetken ajettua, ei kuitenkaan oksentanut. Välillä lepäili rauhallisena, mutta taas kun päästiin melkein kotiin, niin kuolasi. Makoiltiin terassilla ja iltaruoan syötin temppuillen :) Ulkona myös hetken vapaana ja hyvin seurasi.

Tänään Veeti vei melkein kokonaan itse kakkapussin roskiin :) Nappasi pussin joka oli ulko-oven lähellä ja lähti sitä kantamaan. Kannustin sitä ja kuljettiin roskikselle. Välillä pussi tippu, mutta tarjosin takas ja ihan lähelle roskista päästiin :) En sitten tiedä onko hyvä vai huono juttu opettaa, mutta katsotaan nyt nappaako seuraavalla kerralla :)

Olen saanut paljon hyviä neuvoja autopahoinvoinnin voittamiseen ja nyt meillä alkaakin sitten tehotreenit asian kuntoon saattamiseksi.

Ei kommentteja: